AJANKOHTAISTA:

KARATESTA

Karate on monipuolinen ja harrastajaa kokonaisvaltaisesti kehittävä laji.

Karatessa tärkein vastustaja olet sinä itse.  Tavoitteelisuus ja itsensä voittaminen on palkitsevaa

karaten harjoittelu                    itsepuolustus

Yleistä Harjoittelun motiivit  |  Kuntoilun vuoksi  |  Itsepuolustus  

 

Itsepuolustus
Itsepuolustus on karaten oleellinen osa. On olemassa satoja erilaisia itsepuolustustekniikoita. Pitkäaikainen karaten harjoittelu kehittää eräänlaisen kehonliikkeiden kuudennen aistin, jonka avulla karateka nopeasti pystyy reagoimaan vastustajansa liikkeisiin ja kääntämään ne omaksi edukseen. Tämän myötä karateliikkeet tulevat yhä tehokkaammiksi itsepuolustuksessa. On kuitenkin muistettava, että karateharjoittelun lopullisena päämääränä on, ettei taitoja tarvitse käyttää ja mahdollisista tilanteista selvitään muilla avuilla.

Karaten ja muiden kamppailulajien harrastajiin kohdistuu usein ikäviä ja aiheettomia ennakkoluuloja. Harjoituksissa opittujen tekniikoiden väärinkäyttäjiin suhtaudutaankin vakavasti, koska he oman maineensa lisäksi pilaavat myös lajin mainetta. Pahoinpitelyyn syyllistyvä harrastaja tullaan erottamaan seurasta. Itseään on lupa puolustaa, mutta vain lain sallimissa rajoissa.