J.K.A suomen shotokan karate-do liitto ry
Liittomme ohjelmaan on alusta alkaen kuulunut suomalaisen karaten ja karatekojen monipuolinen kehittäminen samoin kuin vahvan toimivan organisaation luominen ilman kaupallista tarkoitusta.
Tarkoituksena myös on, että organisaatio toimii kaikkien karatekojen hyväksi, eikä keskity määrättyihin harrastajiin ja heidän viemisekseen huipulle. Liitto kunnioittaa karaten perinteitä ja pyrkii opettamaan harrastajilleen karatea monipuolisesti ja kaikkien tarpeet huomioon ottaen.
JKA-Suomen Shotokan Karate-Do liittoon kuuluu karateseuroja ympäri Suomea. Liitto on Suomen ainoa virallinen edustaja maailmanlaajuisessa katto-organisaatiossa Japan Karate Association/World Federation (JKA/WF) ja J.K.A. Shotokan Karate-Do International. Täällä Suomessa olemme SLU:n ja Suomen Karateliitton (Joulukuu 1998) virallisia jäseniä sekä Oikeus- ja Opetusministeriön hyväksymiä.
Liittomme on vanhin ja suurin lajiliitto omassa tyylisuunnassaan johon kuuluu kaksikymmentä seuraa ympäri Suomea. Liitollamme on yli 3.000 aktiivista harrastajaa ja heistä noin 65% on alle 20-vuotiaita, ja heistä noin 50% on aloittanut n.10-vuotiaina.
Seuramme harrastajat ovat kaiken tasoisia. Meillä harjoittelee tavallisia työntekijöitä, sekä korkean tason ammattilaisia. Kansainvälisyys on hyvin laaja osa harrastajiamme. Ylemmälle ryhmälle opetusta on suoritettu suomen ja englannin kielillä, mutta valmentajamme hallitsevat joskus muitakin kieliä, kuten saksa, venäjä, espanja jne. He panostavat myös hyvin voimakkaasti nuorisokasvatustoimintaan. Vanhemmat harrastajat ovat hyvin tärkeä osa opetustoimintaamme, koska jatkuvasti ja hyvin varovasti valitsemme uusia kouluttajia, jotka huolellisesti ja pitkällä tähtäimellä koulutamme.
Liittomme toiminta on hyvin vilkasta. Ohjattuja harjoituksia on vuosittain yli 10.000 tuntia. Keskimäärin harjoituksissa käy noin 22 harrastajaa ja tämä tarkoittaa yli 250.000 osallistumiskertaa. Toimintamme perustuu vapaaehtoisuuteen, ja kaikki harjoituksemme noudattavat tarkkaan valittua ohjelmaa ja ovat huolellisesti ohjattuja.
Liiton tarkoitus on edistää Shotokan Karate-Do tyylisuuntaa sekä toimia lajin tunnetuksi tekemiseksi ja harrastuksen levittämiseksi ympäri Suomea. Liittomme kilpailutoiminta on vireää ja tavoitteena on pitää Shotokan maamme suurimpana ja menestyneimpänä lajiliittona. Liittomme kilpailumenestys on ollut huomattavaa.
Liittomme on järjestänyt useita kertoja kansalliset ja SM-kilpailut henkilökohtaisissa ja joukkuekilpailuissa. Vuonna 1991 järjestimme ESKA:n SHOTOKAN EM 1991 kilpailut Tampereella ja vuonna 1995 toistimme ne Porissa. Vuonna 2001 järjestimme J.K.A. Europe EM kilpailut Tampereella.
Teknillinen Komissio
Liittomme Teknillinen komissio on vastuussa
Shotokan karaten levittämisestä ja kontrolloimisesta perustuen Japan Karate
Associationin maailmanliiton asettamiin standardeihin. Komission johdossa on
liittomme päävalmentaja Sensei Willy J. Ortiz 7. DAN, Sensei Olli Ortiz 4. DAN,
joka on vastuussa edustusjoukkueesta, Sensei Lassi Saarenmaa 3. DAN, liiton
puheenjohtaja, Sensei Anssi Kaltevo 3. DAN, tuomarivaliokunnan puheenjohtaja ja
Sensei Rebekka Ortiz 3. DAN, liiton sihteeri sekä lääketieteellinen
neuvonantaja.

Vas. Olli Ortiz, Willy J. Ortiz, Rebekka Ortiz, Lassi Saarenmaa ja Anssi Kaltevo.
Vuosittaista toimintaa
Kilpailut
Liittomme järjestää myös omat Shotokan
Karate-Do Suomen mestaruuskilpailut nuorille ja vanhemmille sekä miehille ja
naisille. Heillä on sarjat niin katassa kuin kumitessakin sekä yksilö- että
joukkuekilpailuissa. Näissä kilpailuissa on myös mahdollisuus katsoa
itsepuolustus-, perustekniikka-, kata- ja arvostettua murskausnäytöksiä, ne
kiinnostavat tavallisia ihmisiä, jotka eivät harjoittele karatea.
Keväällä järjestämme perinteisen Suomen Shotokan Karate avoimet kilpailut
nuorille ja vanhemmille.
Harjoitteluleirit
Keväällä meillä on kaikille harrastajille avoin
kumiteleiri, jonka pitävät Olli Ortiz ja Anssi Kaltevo päävalmentaja Sensei
Willy J. Ortizin opastamana. Leiri käsittää ainoastaan
vapaataiste-lutekniikoita, kilpailusääntöjen soveltamista käytäntöön ja
aikaisemmista kilpailuista otettujen videoiden tarkastelemista.
Kesäkuun aikana meillä on kesäleiri meren lähellä Porissa tai Tampereella. Osanottajia ovat liittomme ja myös Suomen muiden karateliittojen harrastajia. Tämän leirin pitää Päävalmentajamme Sensei Willy J. Ortiz 7. Dan J.K.A. -valmentaja. Meillä on myös ollut vierailevina valmentajina Sensei Masataka Mori 8. Dan J.K.A., joka on JKA Shotokan Karate-Do Internationalin päävalmentaja sekä aikaisemmin myös edesmennyt Sensei Keinosuke Enoeda 8. Dan J.K.A., joka oli J.K.A.Euroopan päävalmentaja.
Vain tällä leirillä ja ainoastaan meidän harrastajillamme on jokavuotinen mahdollisuus saada arvostettu J.K.A.-diplomi sekä ottaa vyökoe.
Syyskaudella pidämme kataleirin. Harjoittelu painottuu vaikeampien katojen opiskelemiseen ja soveltamiseen sekä yksityiskohtien selityksiin ja joidenkin katakilpailujen tarkastelemiseen.
Lopuksi meillä on maamme itsenäisyyspäivän (6.12.) aikaisena viikonloppuna talvileiri. Silloin pidämme ”Joulujuhlamme” saunailtoineen. Myös talvileirillä on mahdollisuus ottaa vyökoe. Alempien vöiden vyökokeet järjestää jokainen seura erikseen.
Edellä mainitun lisäksi järjestämme myös valmentaja- ja tuomarikursseja sekä juhannuslounaan ja joulupäivällisen ylemmille vöille ja heidän perheilleen.
Kuten voit huomata, kaikki ei suinkaan ole potkuja ja iskuja, vaan meillä on monia tilaisuuksia pitää hauskaa ja kehittää ystävyyssuhteitamme.
Jos haluat saada lisätietoja tai tiedustella
liittymismahdollisuuksista, ole ystävällinen ja kirjoita seuraavaan
osoitteeseen. Toivotamme vilpittömästi muut seurat tervetulleeksi liittoomme
saamaan korkean tason koulutusta.
Haluamme
painottaa, ettemme vaadi teitä eroamaan nykyisestä liitostanne.
Muistakaa, että liittomme on luotu
päätavoitteenaan Traditionaalisen Shotokan Karaten kehittäminen ja ymmärtäminen.
JKA FINLAND on ei-kaupallinen järjestö.
Liiton yhteystiedot:
J.K.A. Suomen Shotokan Karate-Do
Liitto ry.
Tohlopinkatu 15 A 3
33310 Tampere
p 050 556 2042 |
http://www.jkafinland.eu
|
shotokan@jkafinland.eu
