KARATE

Luettavaa

Vyökoetekniikat (23.8.2012)
Karatesanastoa (21.2.2011)

 

Yleistä karaten harjoittelusta
Aluksi karaten harjoittelu on lähinnä liikkumisen ja lajille ominaisten asentojen opettelua. Harjoitteluun kuuluu alusta alkaen olennaisena osana lihaskunnon, yleisen liikkuvuuden ja koordinaation harjoittelu.

Opetus alkaa yksittäisistä perustekniikoista, joita aluksi harjoitellaan yksin ilman paria. Vähitellen yksittäisiä tekniikoita yhdistetään toisiinsa, jolloin saadaan monimutkaisempia kombinaatioita. Yhdistelmätekniikat kehittävät koordinaatiota, lihasten hallintaa ja tasapainoa.

Seurassamme opetetaan luonnollisesti myös karaten ei-fyysistä puolta: käyttäytymissäännöt, karaten ”etiketti”, kurinalaisuus, toisen ihmisen kunnioittaminen, kohteliaisuus jne ovat erottamaton osa perinteistä shotokan-karatea.

Pariharjoittelu on olennainen osa karatea. Siihen kuuluvat erilaiset hyökkäys- ja puolustustekniikat, kaadot jne. Niiden avulla opetellaan suoritusten oikeaa etäisyyttä, kontrollointia ja ajoitusta. Erilaisten ihmisten kanssa harjoittelu on tärkeää, koska jokaisen taidot ja ominaisuudet ovat erilaiset. Pariharjoitteissa toiminta on usein ennalta määrättyä, mutta pidemmälle ehtineillä harrastajilla ohjelmaan kuuluu myös vapaamuotoinen ottelutekniikka.

Kata on ennalta määrättyjen liikkeiden sarja, joka muodostaa kokonaisuuden. Katat muodostavat karaten perustan, eräänlaisen kieliopin, joka sisältää kaikki perustekniikat ja niiden lukemattomia sovelluksia. Eri tasoisten katojen harjoittelu on yksi olennaisista karaten harjoittelun osista.

Karate on monipuolinen laji ja sen harrastamiseen on varmasti niin monta syytä, kun on harrastajaakin. Karateen on helppo innostua ja monet jatkavat harjoittelua useita vuosia, jopa koko ikänsä.

Laji sopii mainiosti sekä miehille että naisille, koska lajissa on niin monia osa-alueita, joihin voi yksityiskohtaisemmin halutessaan keskittyä. Lajia voi harrastaa saadakseen hyvän peruskunnon tai koordinaatiokyvyn ja vartalonhallinnan.

Keskittymiskykyä voidaan myös kehittää dojoilla (karatesaleilla) unohtamatta tietenkään esimerkiksi itsepuolustustaitoja. Monille laji tarjoaa yksinkertaisesti haastavan harrastuksen mukavien ihmisten kanssa. Itsensä jatkuva kehittäminen ja oman itsensä voittaminen liene yksi elämän palkitsevimmista asioista ja sitä saa karatesta!

 

 

Tiikeri - Shotokan karaten tunnus

 

HARJOITUSAIKATAULU:

Syyskuu  - Joulukuu

Maanantai :    

klo17:30-19:00 Lasten ja aikuisten

jatkoryhmä                   

klo 17:00-18:00 Peruskurssi

 

Tiistai

klo18:00-19:30 Kuntokarate

 

Keskiviikko:

klo 17:30-19:00 Aikuisten jatkoryhmä
 

 

Torstai:

klo 18:00-19:30 Lasten ja aikuisten

jatkoryhmä

klo 17:00-18:00 Peruskurssi